..kkkkkkkkkkkkkkkkk

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

WKND

Heissan ja ihanaa sunnuntaita! Miten teidän viikonloppu on sujunut? Mun viikonloppuun kuului niin töiden tekoa, rentoutumista, shoppailua kuin juhlimistakin. Perjantaina menin ennen töitä katsastamaan Forumin black friday tarjouksia ja innostuin ihan kunnolla shoppailemaan. Bik Bokin 40% alennukset oli sen verran tuntuvat että sieltä lähti mukaan muutamakin ihanuus! Kunnioitin myös Black fridayn ideaa, eli joulusesongin avajaisia ja ostin myös muutamat joululahjat. Ihan superia kun tämä päivä on rantautunut kunnolla tänne meillekin ja joululahjoja voi ostaa hieman edullisemmin! Aamun shoppailukierroksen jälkeen menin vielä töihin, jonka jälkeen lähdimme vielä poikaystäväni kanssa Jumboon joululahjaostoksille. Koko päivä meni siis keskellä black friday- hulabaloota ja oli ihana illalla rentoutua, käydä saunassa ja syödä mexicolaista ja jälkkäriksi Ben and Jerryä, Netflixiä tietenkään unohtamatta!




Eilen olin töissä seitsemään asti, jonka jälkeen kavereita tuli meille viettämään iltaa. Päätimme myös lähteä jatkamaan iltaa ulos, ja onneksi lähdimme sillä meillä oli aivan super hauskaa! Tansimme tyttöjen kanssa suomihittien tahtiin ja loppu illasta menimme jopa laulamaan karaokea.
Tämä päivä on sitten kulunutkin hieman rauhallisemmissa tunnelmissa, kun tuli mentyä nukkumaan vasta neljän jälkeen. Aamulla söimme aamiaisen sängyssä, jonka jälkeen lähdimme ostamaan joulukalentereita sekä tarvikkeita niin joulukortteihin kuin joulugranolaankin! Muuten päivä on mennyt uusi jouluinen oloasu päällä, pizzaa tehden sekä tietenkin syöden ja katsoen Modern Familya.





Kiva viikonloppu siis takana ja innolla kohti ensiviikkoa ja joulukuuta, jeee!
Tämä asu oli mun kuluneen viikon uniformu, kun joka päivä satoi. Onneksi tämä keltainen sadetakki piristää sadepäiviä niin paljon ettei harmaa sää edes haittaa! Alle kun vielä laittaa kevytuntsikan pysyy lämpöisenäkin! Mitä tykkäätte mun sadepäivän lookista?




- Sincerely Linda

torstai 24. marraskuuta 2016

Christmas to do list

Jihuuu, tasan kuukausi jouluaattoon! Se tarkoittaa sitä, että blogissakin voi aloittaa jouluaiheisten postauksien julkaisun. Ensimmäisenä vuorossa on mun jouluinen to do- lista, eli mitä kaikkea haluaisin ehtiä tekemään ennen joulua. Kertokaa toki miltä teidän Christimas to do- list näyttää, sitä ennen näytän kuitenkin teille omani!


- Hanki joulukalenteri! Sellainen mistä luukuista paljastuu meikkejä olisi ihana, mutta perinteinen Fazerin suklaakalenteri käy myös.
- Käy joulumarkkinoilla sekä kauppahallissa ostamassa tarvikkeita jouluun. Näissä paikoissa jos jossain on sitä tunnelmaa!
- Askartele itse joulukortteja ja lähetä ne sukulaisille


- Osta kauniita pakkaustarvikkeita ja paketoi kaikki paketit samalla teemalla
- Suunnittele kaikille läheisille heidän näköisensä lahja ja toteuta se. En malta odottaa että pääsen joululahja ostoksille!
- Osta kotiin joulukukkia, varsinkin hyasintteja, niiden tuoksu on ihana!


- Leivo pipareita ja koristele ne kauniiksi
- Suunnittele ja tee piparkakkutalo, niin kuin viime vuonna. Tue se kuitenkin paremmin ettei se pääse romahtamaan niin kuin viime vuonna!
- Tee itsetehtyä jouluista makusiirappia, jotta voit nauttia joulukahveja myös kotona!
- Leivo joulugranolaa, pakkaa kauniisiin purkkeihin ja anna lahjaksi, sekä nauti tietenkin itse aamiaiseksi!


- Toivo sormet ristissä, että saataisiin nauttia lumisesta joulusta
- Käy rennoilla kävelyillä lumisateessa ja nauti sen jälkeen kuumaa kaakaota
- Pakkaa luistimet mukaan ja suuntaa Rautatientorin jääpuistoon luistelemaan


- Käy ihastelemassa joulukatua ja poikkea kahvilasta hakemassa jouluinen juoma
- Jatka joululaulujen ja glögin juomista jouluun asti
- Koristele koti jouluiseksi äidin ja pikkusiskon kanssa, joulukuusta tietenkään unohtamatta!


- Katso perinteisiä jouluelokuvia oloasu päällä. En malta odottaa että pääsen katsomaan Joulutarinan, se on oma suosikkini
- Tee toivomuslista joulupukille
- Vietä 21-vuotis synttäreitä, ennen joulua!


- Maista kahviloiden joulun sesonki juomat. Piparkakun makuinen latte on ihan paras!
- Vietä pikkujouluja kavereiden kesken
- Käy joulukonsertissa kuuntelemassa ihanimpia joululauluja ja mene sen jälkeen tunnelmalliseen ravintolaan dinnerille!





- Sincerely, Linda

maanantai 21. marraskuuta 2016

Fiiliksiä poikaystävän inttivuodesta

Moikkamoi! Päivät menevät ihan super nopeasti, viime postauksestakin on taas vierähtänyt viikko! Se  ei haittaa kyllä yhtään, sillä samalla vähenee poikaystävän aamut intissä, enkä malttaisi millään odottaa että saan mun murusen kotiin. Tänään ajattelin kertoa mun fiiliksiä tästä vuodesta, joka on ehdottomasti ollut erilaisin kaikista muista meidän yhteisistä vuosista, niin hyvässä kuin huonossakin.

Vuosi sitten tähän aikaan elämä oli hieman erilaista, koko ajan mielessä oli poikaystävän armeijaan lähtö joka itselleni oli todella iso asia. Oltiin oltu yli neljä vuotta joka päivä yhdessä (jos pieniä matkoja ei lasketa) niin tottakai se on hirveän iso muutos kun toinen lähtee pois ja arki ei ole enää yhteistä. Muistan kun kirjoitin viime tammikuussa postausta, jossa luki että tuntuu kuin toinen puoli oltaisiin otettu pois ja nyt täytyy elää vain toisen puolen kanssa. Ja siltähän se tuntui, aluksi ainakin.



 Mulle oli alusta asti selvillä että Tatu aikoo olla armeijassa vuoden, joka aluksi tottakai oli harmittanut kun Tatu olisi voinut päästä puoli vuotta aikaisemminkin kotiin. Tiesin kuitenkin kuinka tärkeä armeija hänelle oli niin ajatukseen oli tottunut nopeasti, enkä missään vaiheessä odottanut häntä kotiin heinäkuussa. Moni toitotti ajan menevän nopeasti ja niinhän se loppu peleissä on mennytkin, mutta vaikka aika on mennyt nopeasti se on tuntunut silti hurjan pitkältä ajalta, (ymmärrättekö mitä tarkoitan?) enkä edes kunnolla muista millaista se oli kun arki jaettiin yhdessä poikaystävän kanssa! Ensimmäinen puoli vuotta meni nopeasti, vaikka alku vuosi olikin raskas. Onneksi kesällä poikaystäväni pääsi intissä sellaiseen asemaan, jossa hänellä oli aina viikko kiinni/ viikko auki elokuuhun asti ja mulla kesälomat oli samalla tavalla, niin pystyttiin tekemään vaikka mitä kesän aikana. Tämä helpotti tottakai todella paljon ja samomattakin selvää, että kesä hujahti nopeasti ohi. Naurettiinkin tälle, että vaikka Tatu oli armeijassa, meillä oli yhteistä lomaa enemmän kuin koskaan aikaisemmin! Kesän jälkeen aika ei mennyt enää niin nopeasti ja moni tuttu pääsi syyskuussa pois intistä, joten harmitti kun omalla poikaystävällä oli vielä kolme kuukautta jäljellä. Nyt kuitenkin nämä viimeiset viikot ovat menneet ihan hujauksessa ja päivät vähenevät koko ajan ja Tatun intti vuosi alkaa vedellä viimeisiään, enkä voisi olla onnellisempi kun saan jouluksi mun rakkaan takaisin kotiin.


Kaikista isoin muutos tässä vuodessa on tottakai, se että on joutunut olemaan paljon enemmän yksin kuin koskaan aiemmin ja opettelemaan elämään yksinään uudestaan. Itselläni tähän auttoi, että piti itsensä kiireisenä ja oli puuhaa, eikä jäänyt yksin kotiin. Varsinkin aluksi kun oli yksin alkoi helpommin ikävöimään toista, joten kaverit, työt, harrastukset ja perhe oli entistä tärkeämmässä asemassa. Siihen yksin oloonkin tottui suht nopeasti, lopulta huomasi ettei se ollutkaan yhtään outoa, eikä joka ilta enää itkettänyt vaikka ikävä olikin kova. Viikonloppuja odotti aina kuin kuuta nousevaa kun pääsi näkemään ja halaamaan toista, se tunne on yksi parhaista! Muutama tunti sitten hyvästeltiin taas poikaystävän kanssa, ja vaikka se olikin jo viimeisiä kertoja niin ei tähän vieläkään ole tottunut. Joka kerta se harmittaa, ja vaan toivoo, että viikko menee nopeasti että pääsee taas näkemään toista.


Hyviä puolia tässä vuodessa on, että on oppinut arvostamaan yhteistä sekä toisen aikaa entistä enemmän ja varmasti tämä vuosi on myös vahvistanut suhdettamme vieläkin vahvemmaksi. Näin jälkikäteen voin todeta, etten vaihtaisi mitään pois (paitsi ehkä sen kun Tatu oli kiinni pääsiäisen, vapun ja juhannuksen, mutta noin muuten) ja itse luulen ja uskon, että tälläinen kokemus tekee parisuhteesta entistäkin paremman ja kestävemmän!
Itse olen hyvin ylpeä poikaystävästäni, joka ei ole kertaakaan, ei kertaakaan valittanut hänen palveluksensa aikana, on pyrkinyt mahdollisimman korkealle, tehnyt sen eteen töitä ja saavuttanut tavoitteensa, päässyt kokemaan valtavan hienoja kokemuksia, joita harva pääsee ja joita hän varmasti tulee muistelemaan vielä vanhana ja jakamaan niitä meidän lapsille ja heidän lapsilleen. Olen myös hyvin ylpeä meistä parina. Vaikka vuosi on ollut raskas emme ole antaneet sen vaikuttaa negatiivisella tavalla parisuhteeseemme ja olemme pyrkineet nauttimaan joka hetkestä, jonka olemme saaneet viettää yhdessä. Tälläisen vuoden mittaisen koettelemuksen jälkeen tuntuu ettei mikään voi tulla meidän väliin.

Vähän henkilökohtaisempia fiiliksiä tänään! Onko monella teistä myös onnen päivät 15.12 vai oletteko samassa veneessä kun mä olin vuosi sitten?

maanantai 14. marraskuuta 2016

10+1 happy things

Heissan ja kivaa maanantaita! Tänään ajattelin listata asioita, jotka on tehnyt mut lähiaikoina erityisen iloiseksi.

Itse tehty tomaattikeitto, joka onnistui aivan super hyvin!

Tämän päiväinen aamuvuoro. Teen yleensä pelkkää iltaa, joten aamuvuorot on harvinaista luksusta.

Vuoden ensimmäiset luistelut, niin hauskaa vuoden tauon jälkeen!







Tasan kuukauden päästä poikaystäväni pääsee intistä pois. Odotan sitä niin paljon ettei tarvitse enää hyvästellä toista joka viikko<3

Uudet untuvapeitot sekä 80cm leveät untuvatyynyt! Jokainen ilta tuntuu luksukselta kun näiden väliin pääsee nukkumaan.

Tasan 40 päivän päästä oleva jouluaatto!

Tytsyjen kanssa helposti sovittu päivä, joka sopi kaikille!<3





Joululaulut, jotka soi tälläkin hetkellä!

Uusi karvapallero, joka roikkuu tästä lähtien aina laukuissani.

Stockan jouluosasto, jossa taisi tapahtua pieni sekoaminen. Aluksi piti mennä vain katselemaan, sitten päätin ostaa pari joulukuusen koristetta ja lopputulos oli se, että menin kädet täynnä joulukoristeita kassalle ja loppusumma ei ollut niin miellyttävä kuin itse koristeet  :-D

Sushit! Aikaisemmin pidin tätä herkkua aivan liian yliarvostettuna, mutta nykyään se on suurta herkkua! Ollaan käyty melkein joka viikonloppu testaamassa eri sushipaikkoja, mutta lähiaikoina on pakko järjestää kavereiden kesken sushitalkoot pitkästä aikaa, ja väsätä itse tätä herkkua!



Positiivista viikkoa kaikille!




- Sincerely, Linda

maanantai 7. marraskuuta 2016

FIRST WINTER OUTFIT

Heissan ja mitä ihaninta viikon alkua! Pitkästä aikaa asukuvia ja vuorossa onkin ensimmäinen talvi asu. Tämä kokonaisuus mulla oli eilen päällä kun lähdimme Seurasaareen kävelylle. Lämpömittari näytti -5 joten oli pakko laittaa kerroksia toisensa päälle, jotta pysyi lämpöisenä! Päälle päätyi ohut poolo, neuletakki, kevyt untsikka alpakkatakki, housut ja lämpöiset asusteet, tottakai. Pakko kyllä sanoa että ei tullut ollenkaan kylmä vaikka merituuli puhalsi, lunta satoi ja pakkasset paukkui.




 Moni teistä ei varmaankaan tiedä että työsentelen takkien parissa ja parin vuoden aikana musta onkin tullut aikamoinen takki asiantuntija (:-D) Ja yksi super hyvä oppi jonka työni kautta olen saanut on laittaa kevyt untsikka villakangastakin alle. Kun villakangas ei pidä tuulta vaikka muuten olisikin lämmin niin kevyt untsikka pitää tuulen loitolla ja tuo extra lämpöä. Tämä combo on varsin mukava päällä, varsinkin tälläisen rennomman takkimallin kanssa!





Pakko muuten hehkuttaa ihanaa Seurasaarta, joskus pienenä kävimme sielä usein syöttämässä oravia, mutta näin vanhemmalla iällä en ollut käynyt sielä ja yllätyin kuinka ihana ulkoilupaikka se olikaan. Moni paikka sielä on avoinna vain kesäkauden, joten pakko mennä ensi kesänä sinne ja tutustua tarkemmin, mutta oli sielä auki yksi ihana vanhanaikainen kahvila, josta tilasimme super herkullista pannukakkua ja teetä. Suosittelen siis ehdotommasti tekemään sinne tälläisen ulkoilureissun.

Oli ihana olla kerrankin kunnolla ulkona kun oli niin talvinen sää eikä tullut kylmä. Kun usein palelen niin kovasti, että haluan vain nopeasti sisätiloihin. Tähän liittyy myös yksi hassu tarina tytsyjen kanssa. Kun muutama vuosi sitten päätimme lähteä luistelmaan rautatientorille, mutta päädyimmekin kiertelemään ratikalla ympäri keskustaa ja lopulta kun spora jäi rautatientorille ja oli aika mennä luistelemaan niin päädyimmekin Vapiaanoon kaakaoille ja luistelut jäi luistelematta :-D Mutta tällä kertaa mun sisäinen lapsikin pääsi aivan valoilleen, joten oli ihan pakko saada tälläiset perinteiset lumen heitto kuvat! 



Tässä postauksessa ei tainnut olla minkäänlaista punaista lankaa, mutta eihän aina tarvitse ollakkaan! Kertokaa mitä piditte mun rennosta sunnuntain kävelyasusta?





- Sincerely, Linda

sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Sunday brunch and pancakes recipe

Heissan ja rentouttavaa sunnuntai iltaa! Miten teidän viikonloppu on sujunut? Tänään aamulla herättessäni satoi niin kauniisti lunta, että oli ihan pakko laittaa joululaulut soimaan samalla kun aloin tekemään perinteistä sunnuntain herkku aamiaista! Rakastan yli kaiken aamiaisruokaa, joten aina silloin kun en ole töissä viikonloppuna, paras tapa aloittaa päivä on tehdä herkullinen aamiainen ja nauttia se rauhassa hyvässä seurassa. Aamiaspöytään tein lemppari juttuja kuten, täytettyjä croisantteja, pastettuja munia sekä pekonia, mandariini-lime-sitruuna mehua sekä amerikkalaisia pannukakkuja pensasmustikoiden, banaanin, vaahdotetun kerman sekä vaahterasiirapin kera, tottakai!
Ei mitään erikoista, mutta super hyvää!
Amerikkalaisista pannukakkuista on usein vaikea saada oikeanlaisia, joten alhaalla on resepti jota käytin mm. tänään, resepti on helppo sekä super herkullinen.

2 dl maitoa
2 dl vehnäjauhoja
1 muna
2 tl leivinjauhetta
2 tl sokeria
2 tl vanilija sokeria
0,5 tl suolaa
2 rkl voisulaa

Sekoita munan rakenne hyvin rikki ja lisää 1 dl maitoa.
Lisää kuivat aineet joukkoon, sekoita hyvin ja lisää toinen desi maitoa.
Lisää voisula ja sekoita hyvin.
Anna turvota noin 15 minuuttia.
 Paista voin tai öljyn kanssa keskilämmöllä.









Mikä olisi ollut parempi tapa jatkaa rentouttavaa aamua kuin kävely Seurasaaressa ihanassa lumisateessa. Täydellinen sunnuntain aloitus jos multa kysytään!




- Sincerely, Linda