..kkkkkkkkkkkkkkkkk

keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Ostoksia videolla!

Heissan hei! Pitkästä aikaa postausta videon muodossa. Kuvasin videon tosiaan viime viikon perjantaina, siksi tuo "kivaa perjantaita". Toivottavasti tykkäätte!






- Sincerely, Linda

tiistai 26. tammikuuta 2016

POLAR BEAR

Moikkamoi pupuset! Anteeksipyynnöt pienestä postaamattomuudesta tai oikeastihan olen tehnyt postauksia, mutta jostain syystä kun on aika tullut painaa "julkaise"-nappia olen vain laittanut läppärin kannen kiinni ja miettinyt etten halua julkaista kyseisiä postauksia. En oikein tiedä mistä se johtuu, mutta tiedän jos aikaa kuluu enemmän tulee "julkaise"-nappia painaminen olemaan enistä vaikeampaa. Joten uusi draivi vaan päälle ja kevättä kohti myös blogin kanssa vaikka postauksen asu onkin mikäs muukaan kun talvimaisemissa otettu jääkarhu asu. Minkäs kuitenkaan teet kun viime viikkojen pakkaset on paukkuneet niin korkealla, ettei mielässä ole mikään muu kuin lämpöisenä pysyminen!
Julkaisen tällä viikolla myös pitkästä aikaa videota, jossa esittelen mm. kaksi uutukaista jotka on pitäneet mut lämpöisenä näiden pakkasten aikana ja toki muitakin ostoksia, joten palaillaan seuraavaksi videon muodossa!











- Sincerely, Linda

torstai 14. tammikuuta 2016

Asukilpailun voittaja-asut

Moikkamoi ihanuudet! Oli ihana huomata kuinka moni teistä antoi äänenne kun kyselin teiltä suosikkia, inhokkia ja veikkauksia mun omaksi lemppariksi ja oli todella hauskaa katsoa mikä asu "voitti" minkäkin kategorian. Tänä vuonna äänet jakautuivat todella hajanaisesti, mutta onneksi jokaisesta kategoriasta nousi yksi asu ylitse muiden. 

 Teidän suosikiksi nousi tämä ihana kesäasu, joka on myös mun yksi suosikeistani viime vuoden asujen joukosta. Tämä ei kuitenkaan saanut ollenkaan kannatusta mun lemppariasuksi, eikä saanut myöskään yhtään inhokki ääntä.

 Tämä oli ylivoimaisesti teidän inhokki! Muut asut saivat yksittäisiä hajaääniä, mutta tämä keräsi kunnon saaliin. Ei sinäänsä mikään ihme, maxihameet kun tuntuvat muutenkin jakavan mielipiteitä ja sitten kun lisätään vielä kirkas väri siihen päälle ;-D

Tämä asu sai eniten veikkauksia mun suosikiksi ja muut asut sai taas paljon yksittäisiä ääniä, mutta tämä ei ihan ollut mun suosikki vaikka tosi kiva asu onkin. Pääsisi varmasti 10 lempparin joukkoon! 

Nämä asut puolestaan nousi mun lemppareiksi, sen teidän suosikin lisäksi! 
Tämä on ehdottomasti suosikkini, lemppari kesätakki, ihana lv:n huivi, kaunis lokaatio ja ihana päivä tämän asun takana. Tämä asu tulee olemaan kyllä päällä myös ensi keväänä ja kesällä. Kyseinen asu sai myös teiltä suosikki ääniä, eikä ollenkaan inhokki ääniä. Joku teistä myös veikkasi oikein tätä mun suosikiksi! Alempana näkyy myös kaksi mun suosikkiasua viime vuodelta.


Kiitos vielä super paljon teille jotka äänestitte!



- Sincerely, Linda

keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Reseptejä erilaisiin coctailpaloihin

Heissanhei! Nyt olisi vuorossa toivepostausta, nimittäin reseptipostausta meidän syntymäpäivien coctail paloista. Kyseessä on pulledpork-pitaleipiä mini koossa, katkarapusandwicheja, salamituulihattuja, lohiskageneita sekä makeiden herkkujen puolelta suklaa-marja-vaahto-coctailpaloja sekkä vaahtokarkki-mansikka-brownie vartaita.


1. Pienet pulledporkpitaleivät:

Pitaleipätaikina n. 20 pientä pitaleipää
- 2½ dl vettä
-25g hiivaa
-1 tl suolaa
-2 rkl öljyä
-5 dl vehnä tai durumvehnäjauhoja

Täyte:
Pulledporkkia
Punasipulia
Salaattia
Bbq-kastiketta
Coleslaw- salaattia

1. Tee pitaleipätaikina, liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen ja lisää suola ja jauhot, vaivaa kimmoisaksi palloksi ja lisää öljy. Vaivaa vielä hetki ja anna nousta 30 min.
2. Laita uuni 225 asteeseen ja pilko sipuli ja salaatti. Tee pitaleivät ja voitele vedellä ennen paistoa, paista 12 minuuttia tai niin kauan että on kauniin kullanruskeita.
3. Sitten kun pitaleivät ovat jäähtyneet täytä ne ja tarjoile.

2.Pienet katkarapusandwichit:

Paahtoleipää
Katkarapuja
Majoneesia
Salaattia
Kirsikkatomaatteja
Pippuria

1. Leikkaa paahtoleivät neljään osaan ja voitele ne majoneesilla ja aseta salaatinlehti alimmaiseksi.
2. Asettele katkaravut leivän päälle ja laita tomaatin pala ja pieni majoneesi tippa sekä pippurila leivän päälle. Valmis tarjottavaksi.

3.Salamituulihatut:
N.20-30  kpl
Tuulihattutaikina:
1½ dl Vettä
75g Voita
1½ Vehnäjauhoja
3 Munaa

Täyte: 
Salamia
1 prk.Tuorejuustoa
1-2prk.Ranskankermaa (ei löysää)
Pippuria
Valkosipulia
Paprikaa

1. Tee tuulihattutaikina, sulata voi kattilassa ja lisää vesi, anna kiehahtaa. Lisää jauhot ja sekoita puuharukalla kunnes taikinasta muodostuu kiinteä pallo, eikä taikina tartu kattilan reunoihin. 
2. Anna jäähtyä ja lisää munat yksitellen hyvin sekoittaen esim. sähkövatkaimella.
3. Tee tuulihatut pellille ja paista 200 asteessa n. 25.23 minuuttia riippuen hattujen koosta.
4. Tee täyte, pilko salamit, paprika ja valkosipuli pieneksi ja sekoita aineet keskenään lisää suolaa jos tarvitsee.
5. Täytä tullihatut kunnes ne ovat jäähtyneet ja tarjoile.

4.Lohiskagenit:

Saaristolaisleipää
Lämminsavulohta
1 prkValkosipulituorejuustoa
1-2 prk Ranskankermaa (ei löysää)
Ruohosipulia
Kuivattua tilliä
1 rkl. Situunan mehua

1. Leikaa leivästä sopivan kokoisia paloja ja sekoita täytteen ainekset keskenään ja laita täytettä leivän päälle, koristele ruohosipulilla.
2. Valmis tarjottavaksi.




5. Suklaa-marja-vaahto- coctailpalat

Suklaakuorutteisia keksejä
1 -2 prk Vispikermaa 
2-3 Liivatelehteä
Maitosuklaata
Mustikoita
Mansikoita

1. Laita liivatteet likomaan kylmään veteen. Sulata maitosuklaa vesihauteessa ja täytä sillä keksien keskellä oleva reikä ja anna jähmettyä kylmässä.
2. Vatkaa virpikerma kovaksi ja sulata liivateet pienessä vesitipassa ja lisää se kermavaahdon sekaan ja sekoita.
3. Pilko mansikat pienemmäksi ja pursota kerma-liivate vaahtoa keksien päälle kauniisti ja asettele marjat niiden päälle.
4. Laita kylmään ennen tarjoilua.



6.Vaahtokarkki-mansikka-brownievartaat:

Varrastikkuja
Vaahtokarkkeja
Mansikoita

1. Tee Brownie ohjeen mukaan ja anna jäähtyä ennen kuin siitä leikataan sopivan kokoisia paloja.
2. Asettele vartaaseen mansikoita, vaahtokarkkeja ja brownieta siihen tyyliin kun itse haluat.


Toivottavasti saatte tästä jotain irti ja hihkaiskaa kommenttiboxin puolella, jos joku jäi epäseväksi. Nyt vain kokkaus- ja leipomishommiin!





- Sincerely, Linda

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Ensimmäisen viikon fiiliksiä

Moikkamoi ja rauhallista sunnuntaita! Yritin teille tosiaan kirjoittaa jo aiemmin tällä viikolla mun fiiliksiä poikaystäväni armeijaan lähdöstä, mutta silloin tunteet olivat niin pinnassa ettei siitä tullut yhtään mitää, kyyneleet vain vierivät poskille. Nyt fiilikset on jo hieman paremmat ja pari päivää on menty ilman kyyneliä vaikka ikävä on koko ajan aivan suunnattoman kova. Ei olla oltu neljään vuoteen näin pitkään erossa, mutta onneksi tänään oli omaisten päivä, jonne suunnattiin aamusta aikasin Tatun perheen kanssa ja oli niiin ihanaa nähdä rakas näiden päivin jälkeen. Olin aivan varma että itku tulee kun lähdetään sieltä pois, mutta olo olikin iloinen kun näki miten toisella on sielä asiat ja hyvinhän ne oli ja Tatun tupalaisetkin vaikuttivat mukavilta. Tänään siis on ollut paljon iloisempi mieli ja ensiviikolla alkava ensimmäinen lomakin piristää mieltä!

 Täytyy kyllä myöntää, että arki on tuntunut niin oudolta. Kaikki asiat hampaidenpesusta urheiluun oltiin tehty yhdessä ja yhtäkkiä toinen onkin poissa. Enää ei voi jutella toiselle kun siltä tuntuu tai halata jos on ollut kamala päivä, syödä yhdessä, käydä yhdessä suihkussa tai mennä yhdessä nukkumaan, käpertyä toisen kainaloon jos on kylmä tai mitään muitakaan yhteisiä arkisia asioita, joista arki koostui. Tuntuu ihan kuin olisi otettu toinen puoli pois ja nyt pitää tehdä kaikki vaan toisella puolella. Ei siis ihme, että tuntuu oudolta ja myös hieman yksinäiseltä vaikken yksin olekkaan, onhan mulla maailman ihanimmat ystävät, perhe sekä hyvä työpaikka.



 Nyt pikkuhiljaa alkaa uusi oma arki muodostumaan, ja mikä mulla on itselleni ollut kaikista tärkeintä niin se, että oon pitänyt itseni kiireisenä ettei aikaa olisi hirveästi ikävöimiseen ja surkutteluun. Se että mulla on tekemiset aina seuraaville päiville valmiina piristää myös. Tällä hetkellä päivät mulla koostuu töistä, urheilemisesta, kavereista, ajotunneista, blogista yms. omista jutuista. Pikkuhiljaa arki alkaa tuntumaan arjelta ja varmasti Tatun ensimäisten lomien jälkeen vielä enemmän, kun tähän alkaa tottumaan ja ikävän kanssa alkaa olemaan helpompaa.


Osa teistä onkin jo kommentoinut omia kokemuksia aiheesta ja ootte laittaneet ihania kommentteja, joten kiitos vielä niistä!

Kertokaahan mitä tykkäsitte mun uudesta talvitakista ja talvipäivän asusta sekä kertokaa jos teillä on aiheen tiimoilta jotain kommentoitavaa, lukisin mielelläni!

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

2015 asut

Tässä tulee koottuna kaikki viime vuoden asut taas tuttuun tapaan! Mulla itselläni nousi muutama asu suosikiksi, mutta ne kerron teille myöhemmin sillä nyt olisi teidän vuoro kertoa:
1. Mikä on teidän lemppari?
2. Mikä on teidän inhokki?
3. Minkä epäilette olevan mun suosikki?
Viime vuonna olitte ihanan aktiivisia joten olisi ihan mahtavaa jos haluisitte tänäkin vuonna antaa äänenne kommenttiboxiin, jotta pääsen laskemaan voittaja asut!






















Palataan vähän myöhemmin tän viikon fiilisten ja ajatusten kanssa, sillä vielä tuntuu liian vaikealta kirjoittaa tänne kun itsellä on niin haikea olo. Mutta nyt vaan antamaan ääniä ja palataan vaikka ensiviikosta tulosten kanssa!

maanantai 4. tammikuuta 2016

NYE2016

Nyt olisi vuorossa pientä postausta meidän uuden vuoden hulinoista! Tulin tosiaan sinä päivänä kipeäksi ja jouduinkin lähtemään kesken työpäivän kotiin, mutta onneksi lähdin sillä sain levättyä sen verran hyvin että pystyimme viettämään iltaa. Iltaa vietimme Reean ja Wenkun uudessa ihastuttavassa kodissa hyvä ruuan ja seuran parissa erilaisia pelejä pelaillen ja muuten vaan juhlien vaihtuvaa vuotta. Kellon lyödessä kaksitoista olimme ulkona katsomassa rakettien pauketta skumppien kera ja niiden jälkeen ilta jatkui sisällä juhlien. Oli ihana viettää vuoden vaihtuminen oman rakkaan sekä parhaiden ystävien kanssa! Kiitos huipusta illasta Reea ja Wenkku!



























- Sincerely, Linda