..kkkkkkkkkkkkkkkkk

maanantai 26. lokakuuta 2015

Birthday party planning

Moikkamoi ja kivaa maanantai iltaa kaikille! Olin jo kirjoittanut tämän postauksen teille viime viikolla, mutta blogger ei ollut tallentanut sitä ja sinne katosi pitkä teksti. Ajattelin kuitenkin kirjoittaa tänne uudelleen samasta asiasta, elikäs mun lähenevistä kakskymppisistä! Vielä ei ole tulossa postausta lähenevästä ikäkriisistä, ei. Jätetään se sinne joulukuulle, jolloin pyöreet posahtaa mittariin! Mistä mä siiten haluan jutella teille näin parikuukautta ennen mun syntymäpäiviä? No syntymäpäiväjuhlista tottakai!

Ollaan suunniteltu pitävämme Tatun kanssa yhteissynttärit, niin kuin parivuotta sitten kun täytimme 18, jotka osoittautuivat erittäin onnistuneiksi. Aluksi etsimme hyvää vuokrattavaa juhlatilaa, joka osoittautui todella vaikeaksi sillä monen juhlatilanvuokra, joka olisi ollut kelpoinen, pikkujoulusesonkina on yli tuhat euroa, eli hieman liikaa. Meinasimme olla jo viettämättä mitään syntymäpäiviä, mutta sitten ajattelimme, ettei vuokratila ole niin tärkeä ja sen rahan mikä menisi siihen voi laittaa sitten ruoka- ja juomatarjoiluihin sekä koristeisiin.

Olen jo aivan innoissani suunnitellut juhlamme teemaa, tarjoilua, omaa lookkia jne. Tällä hetkellä teemaksi on valikoitunut (saattaa toki vielä muuttua) cocktail- party teema. Aluksi mietimme mexico teemaa tequilla paikkuineen, mojitoineen, tacoineen, kaikkineen. Pinjataa unohtamatta! Mutta jotenkin mua houkuttaa enemmän sellaiset ”glamour” juhlat, jossa on pikkuruokia, cocktail drinksuja, kimalletta ja sellaista. Vai kumpi teistä olisi kivempi? Mun mielestä se mexico teema voisi sopia enemmän kesäsynttäreihin, kun taas tämä teema talveen.

Asuna minulla täytyy siis tottakai olla cocktailmekko. Löysinkin jo yhden täydellisen, mutta sen hinta meni yli budjetin joten nyt mulla on ollut etsinnöissä toinen mekko, joka olisi hieman huokeamman hintainen. Haluaisin aika näyttävän mekon tai sellaisen hieman erikoisemman ja tällä hetkellä olenkin kallistumassa yhteen Balmanin ja H&M:n yhteistyö mekkoon, joten ensiviikolla pitäisi olla ajoissa liikkeellä jos haluan kyseisen mekon! 

Lisää synttäri-suunnittelu-postauksia on varmasti tulossa, kun päästään ihan kunnolla vauhtiin, nyt hyvää yötä teille pupuset ja kauniita unia, palaillaan taas!




- Sincerely, Linda

tiistai 20. lokakuuta 2015

Cognac

Taas uusi viikko ja uudet kujeet!Viikonloppu meni jälleen nopeasti ja kaikkea tuli tehtyä vaikka töissä olin kumpanakin päivänä. Perjantaiksi olimme varanneet Tatun kanssa pöydän Teatterin uudistuneesta Grillistä ja aivan pakko hehkuttaa, kaikki oli niin hyvää aivan kuin makujen ilotulitusta! Joten sanomattakin selvää, että suosittelen kaikkia kokeilemaan. Me päädyimme TG:n Mixed grill- menuun, jota veljeni, joka siis on kyseisessä paikassa töissä, suositteli meille! Valinta oli kyllä aivan täydellinen! Alkuun saimme vielä keittiön tervehdyksen hummerikeiton, rapukakkusten sekä kanansiipien viski- sekä sinihomejuusto kastikkeen muodossa, namm! 


Lauantaina päätimme pitää wellness-päivän, joka koostui siis; Sali treenistä, omatekemistä mehuista, saunomisesta, herkullisesta salaatista sekä tietenkin oma tekemistä poppareista ja leffasta, päivän tarkoitus meni hyvin perille sillä nukahdin melkein heti leffan alettua ja sen loputtua Tatu oli kantanut mut sänkyyn ja heräsin sunnuntaina erittäin virkeänä!



Sunnuntai päivä meni töissä ja sen jälkeen kurvattiin Tatun kanssa mun serkkuni neljä-vuotis synttäreille. Sieltä tullessamme Tatu sai idean että otettaisiin eväät ja mentäsiin katsomaan Lintsin ilotulituksia, vaikka olin aika väsynyt päivän päätteeksi ja oma sänky ja joku sarja houkutteli, en viitsinyt kieltäytyä koska ajatus musta oli niin suloinen. Päätimme käydä Subin autokaistalta hakemassa meille evästä ja menimme Töölönlahdelle ihastelemaan ilotulituksia ja syömään eväitä!eikkel








- Sincerely, Linda

keskiviikko 14. lokakuuta 2015

MY DAY

Tässä on päivä kanssani postaus lauantailta, joka mulla oli pitkästä aikaa vapaa!

8:10 Kello on vasta liian vähän joten päätän vielä nukkua, kun kerrankin lauantai on vapaa.
9:18 Nyt on hyvä aika herätä, joten päätän nousta. Suuntaan keittiöön laittamaan uunin päälle ja croisantit pellille. Sen jälkeen suuntaan aamupesulle kylpyhuoneeseen.
9:30 Poikaystäväni vielä nukkuu, joten alan tekemään meille aamiaista. Paistan Tatulle munia ja pekonia, teen meille jugurttiannokset, laitan kahvin tippumaan ja katan pöydän.
9:55 Nyt on hyvä aika herättää poikaystävä kun kellokin lähenee kymmentä ja aamiainen on valmis! 




10:30 Aamiaisen jälkeen siivoan jälkemme ja  menemme vielä hetkeksi sänkyyn makoilemaan, tarkoituksena olisi lähteä salille, mutta päätämme siirtää sitä myöhemmäksi.
10:55 Petaan pedin ja alan laittautumaan, pika meikki kasvoille ja olen valmis.
11:30 Lähdemme Itikseen ja suuntamme Hulluille päiville. 
11:45 Haluamani urheiluvaatteet on jo ehditty myydä loppuun, joten suuntaamme kodinkone ja sisustus puolelle. Mukaamme tarttuu nespressokone hyvän tarjouksen ja mukavan myyjän ansiosta. 
12:20 Seuraavana vuorossa kosmetiikkaosasto, sieltäkin lähtee mukaan kaikkea hyödyllistä, edulliseen hintaan.
12:50 Viimeisenä vuorossa herkkuosasto!



13:30 Nopeasti ruuat kotiin ja jääkaappiin  ja sitten salille
14:00 Kunnon jalkatreenin pariin!
15:20 Nyt alkaa tuntua pakaroissa ja reisissä siltä, että on hyvä aika lopettaa.
15:40 Kotiin ja ruuan tekoon!


 15:55 Alan tekemään bbq-kastiketta, jonka tekoon menee muutama tunti, jätän kastikkeen keittymään miedolle lämmölle ja suuntaamme suihkuun.
16:30 Suihkun jälkeen alamme tekemään valkosipuliperunoita, sillä välin kun ne on uunissa menen laittautumaan.
17:00 Laittautumisen lomassa herkuttelemme Stockalta ostetuilla bebeillä. Nämä leivokset ei ole yhtään mun omaan makuun, mutta niitä on silti ostettava aina Hullareilta.
17:30 Perunat ja kastike on vieläkin tekeytymisvaiheessa, tässä välin alan tekemään ateriamme toista kastiketta, koska kastikkeitahan ei voi koskaan olla liikaa! ;-)
18:00 Vihdoin kastike alkaa olla oikeanlaista, joten pihvit paistumaan ja pöytää kattaamaan.



 18:40 Ruuat maistuivat molemmille hyvin.
19:00 Lähdemme huristelemaan kohti Linnanmäkeä.
19:30 Koko Lintsi on aivan täynnä emmekä meinanneet löytää mistään parkkipaikkaa, onneksi etsiminen kannatti ja saamme auton aivan huvipuiston viereen.
19:20 Kiertelemme ympäri kaunista valokarnevaalia, mutta päätämme mennä katsomaan Antti Tuiskua, joka aloittaisi tasalta.
20:00 Ja tasaltahan se alkoi! Me kuuntelimme vain uusimmat hitit Peto on irti ja Keinutaan, jonka jälkeen päätämme mennä jonottamaan vohveleita.







 21:00 Lähdemme takaisin kotiin.
21:30 Kotona päätämme tehdä vielä muutamat mojitot ja jäämme istumaan iltaa.
23:20 Aika on hurahtanut nopeasti ohi. Leffailta, jota suunnittelimme taitaa jäädä seuraavalle päivälle!
23:45 Iltapesulle ja sitten nukkumaan.
00:10 Zzzzz...



maanantai 12. lokakuuta 2015

future plans

Heissan hei ja mukavaa viikon alkua! Teitä kiinnosti postaus mun tulevaisuuden suunnitelmista ja ajattelinkin teille niistä hieman kertoa vaikka tällä hetkellä moni asia on hieman sekaisin pään sisällä, mutta ehkä tämä että niitä ajatuksia ja asioita hieman kirjoittelee saattaa selventää niitä omia ajatuksia. Tällä hetkellä kun tulevaisuudesta puhutaan ja sen suunnitelmista mulle tulee mieleen heti jatko-opinnot ja ammatin valinta vaikka sehän on vain osa sitä, mutta se osa-alue on se mihin mulla ei ole vielä selvää vastausta ja sen takia tulevaisuuden suunnitelmat vaikuttavat epävarmoilta.  Mulla on ollut pienestä pitäen aina kovin selvät tulevaisuuden suunnitelmat ja oon ollut kova suunnittelemaan ihan kaikkea ja niin myös tulevaisuutta. Ala-asteelta asti oon halunnut opettajaksi, jossain vaiheessa se muuttui käsityönopettajaksi, kun innostuin käsitöistä sekä ompelusta ja sittemmin valmistuinkin pukuompelijaksi. Nyt pikkuhiljaa opetusala ei niinkään enää kiinnosta ja sen tilalle on tullut talous- ja kauppatieteet.  Tällä hetkellä päässä pyörii valinta yliopiston ja ammattikorkeakoulun välillä. Molemmissa on hyvät ja huonot puolet ja oon yrittänytkin tehdä perinteistä plussat ja miinukset- listausta mutta tuntuu ettei sekään auta tällä hetkellä päätöksen tekoa. Onneksi tässä on kuitenkin vielä muutama kuukausi aikaa miettiä kunnes päätös pitäisi olla valmis!




 Vaikka jatko-opinto paikka on vielä epäselvä on mulla muuten aika selvät tulevaisuuden suunnitelmat. Vaikka monet sanookin ettei kannatta suunnitella tai ettei suunnitelmat mene kuitenkaan niin kuin olisi suunnittelut, niin itse en ole ikinä ajatellut niin. Vaan pikemminkin että ne on päämääriä, joita itselle asettaa ja jos matkalla tulee suunnitelmiin muutoksia, se ei haittaa. Muutenkin olen ihmisenä sellainen joka suunnittelee melkein kaikkea, seuraavan päivän ohjelman, erilaisia asuja, sitä mitä syö, mitä tekee seuraavana vapaapäivänä, minkälaisen saliohjelman tekee seuraavan kerran, niin miksi en suunnittelisi jotain joka on oikeasti tärkeää, omaa tulevaisuutta. Tähän toki vaikuttaa myös se etten yleensä ajattele mitään skeptisesti, vaan positiivella asenteella suuntaan myös tulevaisuuden kiemuroihin!


Tällä hetkellä asun siis vielä kotona, ja tarkoituksena oli muuttaa omaan”vuokra” kotiin heti kun poikaystäväni pääsisi armeijasta eli ensi talvena 2016, mutta näillä näkymin asutaan vielä kotona seuraavaan kesään asti, jolloin pääsemme ostamaan ihka oman kodin yhdessä.  Ollaan niin innoissaan tästä, jotenkin ajatus siitä että pääsisi muuttamaan heti asuntoon, joka on ihan oma tuntuu tuplasti paremmalta, kun että muuttaisi vuokralle. Ollaankin jo innoissaan ostettu kodinkoneita, lakanoita, astioita ja joitakin huonekaluja sillä silmällä, että ne tulee myös mukaan meidän yhteiseen kotiin. Varmaan sitten parin vuoden päästä meillä on jo kaikki valmiiksi ostettuna, jos tällaisella tahdilla näitä ostellaan ;-D Nyt on siis isot säästöt meneillään, mutta lopussa kiitos seisoo vai miten se meni? :-D 



Venyipä tämä pitkäksi vaikka en ehtinyt kun paria asiaa vähän raottaa teille, mutta kertokaa ihmeessä mitä tykkäsitte tällaisesta postauksesta ja oliko sellainen mitä toivotte? Kysykää ihmeessä jos joku asia jäi mietityttämään! Ja olisi kiva kuulla minkälaisia ajatuksia tulevaisuus teissä herättää?




- Sincerely, Linda

keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Tuesday

Moikkamoi ja kivaa keskiviikkoa! Eilen mulla oli vapaa päivä ja kävi niin hyvä tuuri, että Sannalla ja Reeallakin oli vapaata, joten pystyttiin näkemään pitkästä aikaa. Päätimme mennä ihastelemaan syksyistä kaivaria sekä hieman kuvailemaan. Pienen kierroksen jälkeen otimme ratikan ja menimme syömään Fasulle. Mun oli tehnyt mieli jo yli pariviikkoa lohi skagenia, ja kun huomasin lasivitriinissä sellaisen, tilasin sen heti ja pakko hehkuttaa kuinka hyvää se oli ja vaikka leipä oli aika pieni oli se todella täyttävää. Mums!















Tänään mulla on puolestaan työpäivä ja sitä ennen ajattelin käväistä joko salilla tai hullareilla, saa nähdä kumpaan suuntaan, mutta nyt kuitenkin laittautumaan. Palaillaan taas!




- Sincerely, Linda