..kkkkkkkkkkkkkkkkk

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Friday morning with me

Olimme sopineet Sannan ja Reean kanssa, että juhlitaan yhdessä ystävänpäivää perjantaina maukkaan aamiaisen merkeissä. Treffasimme Kuumassa, joka tällä hetkellä nauttii todella suuresta suosiosta ja varmasti tekin olette tähän törmänneet! Tilasimme kaikki aamiaislautasen, johon sai valita avokado toastin tai erilaisen croisantin, green bowlin, jugu bowlin tai chia bowlin ja juomaksi sai valita tuorepuristetun mehun heidän mehu valikoimastaan sekä teen tai kahvin. Aamiainen oli aivan super maukas, täyttävä, terveellinen ja ennen kaikkea kaunis! Istuskelimme useamman tunnin kahvilassa nauttien ihanista herkuista sekä toistemme seurasta. Kuumassa oli aivan ihana tunnelma, jotenkin todella kodikas ja lämmin. Tänne suuntaan varmasti jatkossakin! Avokado toastit olivat niin herkullisia että oli pakko tehdä samalla variaatiolla niitä poikaystävällekin tänään ennen kun hän lähti töihin, vaikka aamu viiden herätys tuntuikin vähän rankalta. :-D Toastit kuitenkin maistuivat poikaystävällekin niin hyvin, ettei aikainen aamu herätys haitannut ollenkaan!
Suosittelen siis ihmeessä testaamaan tämän paikan jos et vielä ole ehtinyt!

















Nyt oikein ihanaa ja rentouttavaa sunnuntaita teille ihanuudet!

torstai 9. helmikuuta 2017

5+1 things that makes me happy

Hellou! Näin ihanan aurinkoisen päivän kunniaksi vuorossa listausta niistä jutuista, jotka ilahduttaa mua tänään.

- Olo on vihdoin terve ja pääsin eilen takaisin töihin, jeeij!
- Upeat lakanat, jotka kiinnitti huomioni Stockalla mutta poikaystäväni ei innostunut niistä, joten ne jäivät surukseni vielä kaupan hylylle, mutta kotona sain Tatun innostumaan niistä, joten haemme ne heti huomenna kotiin, en malta odottaa.
- Tuleva ystävänpäivä ja siihen liittyvät jutut mm. ystävänpäiväkorttien tekeminen.
- Sain vihdoinkin laitettua valokuvakehyksiin kuvat. Tiedättekö sen kun kehykset ammottavat tyhjyyttään vielä kuukaudenkin päästä kun ne on ostettu. Miksi kuvien laittaminen niihin on muka niin työlästä? Nyt se on kuitenkin tehty.
- Unohdettu lemppari smoothie, jota nautiskelin koko viime kesän mutta kun syksy tuli ja vihersmoothien tilalle tuli vihermehu, niin tämä herkku unohtui aivan kokonaan. Onnekseni se on löytänyt tiensä takaisin aamupala pöytääni!
- Viikonlopun super kivat suunnitelman joihin kuuluu mm. hohtokeilausta, Fifty shades darker- elokuva sekä herkuttelua lemppari herkuilla, kun viime viikonloppu meni ihan plörinäksi sairasteluiden takia.
- Tuo super ihana sää ja koko ajan pitenevät päivät, kevät saisi pikku hiljaa mun puolesta alkaa tulemaan.











Siinä listattuna pikkuisia ilonaiheita ja tässäpä näkyy myös mun talven univormua untsikan, timssien, vaalean neuleen ja farkkujen muodossa!

keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Paras tomaattikeitto

Heissan ja aurinkoista keskiviikkoa! Tänään olisi vuorossa yhden lemppari ruokani reseptiä, nimittäin tomaattikeiton. Rakastan yli kaiken tomaattikeittoa ja olen kokeillut monia eri reseptejä, mutta tätä olen käyttänyt siitä lähtien kun kokeilin tätä ensimmäistä kertaa eli voin luvata ettet tule pettymään! ;-)

Tarvitset

n.1kg tomaatteja
1 iso porkkana
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
oliiviöljyä
½ dl tomaattipyettä
kanaliemikuutio
1dl kuohukermaa
1 dl valkoviiniä
1rkl sokeria
suolaa
pippuria
chiliä
basilikaa
(mozarellaa)


 - Pese tomaatit ja tee niihin ristiviillot
- Pilko sipuli ja porkkana pieneksi

 - Kuullota sipuli ja porkkana oliiviöljyssä

 - Kalttaa tomaatit! Laita kattilaan vesi kiehumaan ja kulhoon kylmää vettä. Kun vesi kiehuu laita tomaatit sinne siksi aikaa kunnes tommaattien kuori alkaa irtoilemaan ja nosta tomaatit kylmään veteen!

 - Poista tomaateista kuoret ja anna hetki jäähtyä

 -  Murskaa tomaatit joko käsin tai survoimella porkkanan ja sipulin sekaan!

 - Lisää mausteet

 - Ja kanaliemikuutio

 - Seuraavaksi lisää tomaattipyree

 - Ja valkoviini
- Anna keiton kiehua niin kauan kunnes porkkanat ovat pehmentyneet
 - Soseutta keitto sauvasekottimella, lisää kerma ja anna kiehua vielä hetki

 Halutessasi voit lisätä keiton joukkoon mozzarellaa, mutta se ei ole pakollinen. Tarjoile tuoreen chiapatan ja basilikan kanssa ja voila!


Ihanaa keskiviikkoa teille!





- Sincerely, Linda

maanantai 6. helmikuuta 2017

Asukyselyn tulokset

Hellou! Täällä päässä viikonloppu on mennyt oksennustaudissa ihan kokonaan. Nyt aletaan vihdoinkin olemaan paremman puolella ja pääsin koneenkin äärelle, jess! Nyt olisi vuorossa asukyselyn tulokset, joten mennäänpä niiden pariin.

Teidän suosikkiasun äänet olivat todella jakautuneet, mutta tämä asu nousi ylitse muiden saamalla eniten ääniä! Eikä ihme sillä tämä on myös mun yksi suosikki asu viime vuodelta.

Tämä asu puolestaan oli teidän inhokki niin kuin pikkusiskoni vähän veikkailikin ;-) Kyseisen asun hame oli monelle varmaan liian erikoinen, tai sitten asun väriyhdistelmä ei toiminut?

Seuraavaksi tulee teidän veikkaukset mun lemppariasusta ja niitä on peräti viisi, nimittäin näitä kaikkia asuja oli veikattu yhtä paljon ja voin sanoa, että osasitte veikata aika hyvin sillä jokainen asu nousi omalle suosikit-listalle mutta silti yksi nousi ylitse muiden ja sen näette alhaalta!

Tässä on ensimmäinen veikkaus ja tykkään tästä ihan hirmuisesti! Itse mekko on yksi suosikeistani ja  tuolloin mulla oli jotenkin erityisen kaunis olo. Kyseinen kuva on yhdeltä ikimuistoisemmalta päivältä viime kesältä, joten sekin ehkä lisää asun pisteitä!

Tässä veikkaus 2. Tässä asussa musta toimi kaikki tosi hyvin ja asu oli aivan mun näköinen kellohameineen, ballerinoineen ja kesähattuineen!

Kolmas veikkaus. Tosi basic kesäasua rennon kesämekon ja meikittömän nassun muodossa. Mekko oli ehdottomasti yksi viime kesän käytetyimmistä vaatteista ja uskon että se on sitä myös tulevana!

Teidän lempparia veikkailtiin myös mun suosikiksi ja sitä se myös olikin! Marellan kesätakki on ihan lemppari, asun vaaleat sävyt toimii keskenään hyvin ja on tuo rusketuskin aika bueno.

Tässä viimeinen veikkauksenne! Tämä on ehdottomasti lemppari culotte asu, enkä millään malttaisi odottaa että pääsee taas pukemaan vajaamittaisia liehuhousuja!

Tässä kuitenkin oma suosikkini kaikista asuista!

Kiitos super paljon kaikille, jotka keroitte mielipiteenne ja pakko myöntää että aika hyvin tunnette mun maun, kun osasitte niin hyvin arvata mun lempparia!

Mä jatkan täällä lepäilyä ja Netflixin katselua, joten palataan taas! Ihanaa maanantai-iltaa!




- Sincerely, Linda

torstai 2. helmikuuta 2017

Täällä taas!

Moikkamoi pitkästä aikaa! Tammikuu vierähti ohi ihan super nopeasti ja siinä samalla bloggailu jäi kokonaan pois. Sille ei varsinaisesti mitään erikoista syytä ollut miksei bloggailu kiinnostaut, mutta nyt kun ollaan helmikuun puolella tuntuu että into blogailuun on palannut, jeijj!
Ajattelin vähän listata mitä kaikkea tammikuussa tapahtui kun tänne ei tullut päiviteltyä mitään, muistakaa muuten seurata mua snäpissä (lindajuuliaaa) jos haluatte seurata mun arjen menoja.

Tammikuussa:
- Juhlittiin Sannan synttäreitä perinteisten kotibileiden merkeissä
- Kävin salilla ahkerasti ja aloitin vapaat aamut joogalla
- Kiertelin alennusmyynneissä, mutta mukaan ei tarttunut paljon treenivaatteita ihmeempää
- Teimme poikaystävän kanssa mini reissun Turkuun.
- Testasin vihdoin Sushibar and winen susheja ja oli muuten parhaat ikinä!
- Vietimme tyttöjen iltaa Sannan ja Reean kanssa juhlistaen vielä kolmisteen mun joulukuisia synttäreitä. Samalla sain tytsyiltä mitä superimman lahjan, nimittäin liput kesän Ruisrockiin!
- Vietimme poikaystäväni kanssa rentouttavan spa päivän Flamingossa.
- Töissä tapahtui paljon super kivoja juttuja
- Hiihdin ensimmäistä kertaa varmaan kuuteen vuoteen ja vitsit kuinka hauskaa se oli, vaikka kuhmu otsassa palasinkin kotiin laduilta :-D
- Suunnittelin tulevan kesän matkaa, mutta laitoinkin matkakassan säästötilille
- Kannustin poikaystävää perustamaan yhteisen blogin, mutta ainakaan vielä hän ei innostunut ajatuksesta yhtä paljon kuin mä ;-D









Tässä tämän vuoden ensimmäistä asua, kertokaas ihmeessä mitä tykkäätte! Palataan taas!




- Sincerely, Linda