Fiiliksiä poikaystävän inttivuodesta

Moikkamoi! Päivät menevät ihan super nopeasti, viime postauksestakin on taas vierähtänyt viikko! Se  ei haittaa kyllä yhtään, sillä samalla vähenee poikaystävän aamut intissä, enkä malttaisi millään odottaa että saan mun murusen kotiin. Tänään ajattelin kertoa mun fiiliksiä tästä vuodesta, joka on ehdottomasti ollut erilaisin kaikista muista meidän yhteisistä vuosista, niin hyvässä kuin huonossakin.

Vuosi sitten tähän aikaan elämä oli hieman erilaista, koko ajan mielessä oli poikaystävän armeijaan lähtö joka itselleni oli todella iso asia. Oltiin oltu yli neljä vuotta joka päivä yhdessä (jos pieniä matkoja ei lasketa) niin tottakai se on hirveän iso muutos kun toinen lähtee pois ja arki ei ole enää yhteistä. Muistan kun kirjoitin viime tammikuussa postausta, jossa luki että tuntuu kuin toinen puoli oltaisiin otettu pois ja nyt täytyy elää vain toisen puolen kanssa. Ja siltähän se tuntui, aluksi ainakin.

 Mulle oli alusta asti selvillä että Tatu aikoo olla armeijassa vuoden, joka aluksi tottakai oli harmittanut kun Tatu olisi voinut päästä puoli vuotta aikaisemminkin kotiin. Tiesin kuitenkin kuinka tärkeä armeija hänelle oli niin ajatukseen oli tottunut nopeasti, enkä missään vaiheessä odottanut häntä kotiin heinäkuussa. Moni toitotti ajan menevän nopeasti ja niinhän se loppu peleissä on mennytkin, mutta vaikka aika on mennyt nopeasti se on tuntunut silti hurjan pitkältä ajalta, (ymmärrättekö mitä tarkoitan?) enkä edes kunnolla muista millaista se oli kun arki jaettiin yhdessä poikaystävän kanssa! Ensimmäinen puoli vuotta meni nopeasti, vaikka alku vuosi olikin raskas. Onneksi kesällä poikaystäväni pääsi intissä sellaiseen asemaan, jossa hänellä oli aina viikko kiinni/ viikko auki elokuuhun asti ja mulla kesälomat oli samalla tavalla, niin pystyttiin tekemään vaikka mitä kesän aikana. Tämä helpotti tottakai todella paljon ja samomattakin selvää, että kesä hujahti nopeasti ohi. Naurettiinkin tälle, että vaikka Tatu oli armeijassa, meillä oli yhteistä lomaa enemmän kuin koskaan aikaisemmin! Kesän jälkeen aika ei mennyt enää niin nopeasti ja moni tuttu pääsi syyskuussa pois intistä, joten harmitti kun omalla poikaystävällä oli vielä kolme kuukautta jäljellä. Nyt kuitenkin nämä viimeiset viikot ovat menneet ihan hujauksessa ja päivät vähenevät koko ajan ja Tatun intti vuosi alkaa vedellä viimeisiään, enkä voisi olla onnellisempi kun saan jouluksi mun rakkaan takaisin kotiin.

Kaikista isoin muutos tässä vuodessa on tottakai, se että on joutunut olemaan paljon enemmän yksin kuin koskaan aiemmin ja opettelemaan elämään yksinään uudestaan. Itselläni tähän auttoi, että piti itsensä kiireisenä ja oli puuhaa, eikä jäänyt yksin kotiin. Varsinkin aluksi kun oli yksin alkoi helpommin ikävöimään toista, joten kaverit, työt, harrastukset ja perhe oli entistä tärkeämmässä asemassa. Siihen yksin oloonkin tottui suht nopeasti, lopulta huomasi ettei se ollutkaan yhtään outoa, eikä joka ilta enää itkettänyt vaikka ikävä olikin kova. Viikonloppuja odotti aina kuin kuuta nousevaa kun pääsi näkemään ja halaamaan toista, se tunne on yksi parhaista! Muutama tunti sitten hyvästeltiin taas poikaystävän kanssa, ja vaikka se olikin jo viimeisiä kertoja niin ei tähän vieläkään ole tottunut. Joka kerta se harmittaa, ja vaan toivoo, että viikko menee nopeasti että pääsee taas näkemään toista.

Hyviä puolia tässä vuodessa on, että on oppinut arvostamaan yhteistä sekä toisen aikaa entistä enemmän ja varmasti tämä vuosi on myös vahvistanut suhdettamme vieläkin vahvemmaksi. Näin jälkikäteen voin todeta, etten vaihtaisi mitään pois (paitsi ehkä sen kun Tatu oli kiinni pääsiäisen, vapun ja juhannuksen, mutta noin muuten) ja itse luulen ja uskon, että tälläinen kokemus tekee parisuhteesta entistäkin paremman ja kestävemmän!

Itse olen hyvin ylpeä poikaystävästäni, joka ei ole kertaakaan, ei kertaakaan valittanut hänen palveluksensa aikana, on pyrkinyt mahdollisimman korkealle, tehnyt sen eteen töitä ja saavuttanut tavoitteensa, päässyt kokemaan valtavan hienoja kokemuksia, joita harva pääsee ja joita hän varmasti tulee muistelemaan vielä vanhana ja jakamaan niitä meidän lapsille ja heidän lapsilleen. Olen myös hyvin ylpeä meistä parina. Vaikka vuosi on ollut raskas emme ole antaneet sen vaikuttaa negatiivisella tavalla parisuhteeseemme ja olemme pyrkineet nauttimaan joka hetkestä, jonka olemme saaneet viettää yhdessä. Tälläisen vuoden mittaisen koettelemuksen jälkeen tuntuu ettei mikään voi tulla meidän väliin.

Vähän henkilökohtaisempia fiiliksiä tänään! Onko monella teistä myös onnen päivät 15.12 vai oletteko samassa veneessä kun mä olin vuosi sitten?